Olen ollut Robinson Crusoe – tarinoita yksinäisyydestä -projektissa mukana kirjoittamassa tarinoita yksinäisyydestä. Taustametaforana on toiminut D. Defoen 1700-luvulla kirjoittama klassikkoromaani miehestä, joka haaksirikkoutuu autiolle saarelle (olen lukenut kirjan kuudesti).
Parina viikonloppuna olen itsekin haaksirikkoutunut saarelle yksinäisyyteen pohtimaan yksinäisyyttä. Aiheena yksinäisyys on todella synkkä ja samalla hirveän tuttu mutta kuitenkin hankalasti kiinni saatava – kuin pyydystäisi ilmaa, kaloja käsillä… On niin monenlaisia yksinäisiä ihmisiä ja kohtaloita, monenlaista yksinäisyyttä.
Haasteena on ollut myös itselleni vieras kokeellinen lähestymistapa (taustaksi: en ymmärrä teatterista mitään). Jos elämä tuntuu joskus kaoottiselta, teatterin olen sentään nähnyt lapsellisesti harmonisena prosessina, jossa käsikirjoittaja kirjoittaa näytelmän, jonka ohjaaja välittää näyttelijöille. Yleisö istuu penkeissään, itkee ja nauraa.
Nyt on tulossa ”immersiivinen pläjäys”, esitys, jossa yleisöä liikutellaan tilassa, materiaalia luodaan työpajoilla ja päähenkilöä etsitään lehti-ilmoituksella. On hauska nähdä, mitä tapahtuu reilun viikon päästä, (P)erjantain ensi-illassa 27.8.2021, kuulemma on tulossa hitonmoista tulitusta!
Joonatan Tola